Rahaa voi tehdä lukuisilla eri tavoilla. Ihmiset kuuluvat helposti kahteen eri ryhmään. Säästäjiin, jotka koettavat säästämällä saada rahan riittämään elämän menoihin sekä kuluttajiin, jotka koittavat rikastua kuluttamalla tai sijoittamalla rahaa paikkoihin, jossa sillä olisi mahdollista poikia lisää rahaa.
On olemassa teoria, jonka mukaan köyhät ja keskiluokka hankkivat velkaa ja rikkaat hankkivat varoja. Robert Kiyosakin Kirjassa Rikas isä, köyhä isä käydään läpi tätä teoriaa. Kirja perustaa ajatuksensa siihen, että tavallinen keskiluokkaan kuuluva henkilö hankkii asunnon ja ottaa asuntolainan, jota sitten ryhtyy vähentämään esimerkiksi ansaitsemansa palkan avulla. Näin omaisuus ei kerry, vaan lisääntyneet tulot johtavat helposti vain lisääntyneeseen velkaan. Kaikesta keskiluokan ansaitsemasta tulosta, maksetaan iso osa pankeille lainanlyhennyksinä sekä yhteiskunnalle veroina. Erona keskiluokkaan, rikas puolestaan sijoittaa ansaitsemansa palkan tai tulon niin, että se alkaa tuottaa hänelle lisää rahaa. Rikas ei maksa velkaa pankille eikä tulojensa lisäännyttyä joudu maksamaan lisää veroa yhteiskunnalle.
Kirjassa opetetaan maksamaan aina ensin itselle riippumatta mistä on kyse. Tämä tarkoittaa sitä, että toisen taskuun menevää muistutuslaskua ei tulisi maksaa, ennen kuin kaikki mahdollinen tulo on maksettu itselle. Lisäksi kirjassa opetetaan tekemään työtä, jotta oppii asioista enemmän, ei siksi että siitä saisi rahaa.
Tässä osiossa käymme läpi mahdollisuuksia ansaita rahaa sekä sijoittamisen että säästämisen kautta. Toivomme, että löydät sivuiltamme sinulle sopivia vinkkejä rahan ansaintaan ja säästämiseen!
Luitko jo uusimman laina ja kulutusluottotutkimuksen?! Lue lisää täältä, mistä kannattaa lainata!