Sähkösopimukset ja säästöt

Kilpailuttamalla sähkösopimuksen voi säästää rahaa. Tutkimuksen mukaan vain noin 10 % suomalaisista kilpailuttaa sähkönsä. Kuitenkin sähkösopimuksen kilpailuttamalla voi säästää satoja euroja vuodessa, tietenkin sähkön kulutuksesta riippuen. Kerrostaloasunnossa asuva talous kuluttaa sähköä huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva. 

100 % kotimaista tuulisähköä

Sähkö ja seksikkyys

Sähkö ei mielestäni ole erityisen seksikäs tai kiinnostava asia. Kun sitä ostaa, syntyy kulua, mutta et varsinaisesti et kuitenkaan näe mitä ostat. Sähkö on pakollinen paha, jota tarvitsee asumisessa ja sopimus on muistettava muutettaessa irtisanoa ja solmia uuteen asuntoon. Jos sähkölaskun jättää maksamatta, katkeavat sähköt. 

Sähkön hinnan muodostuminen

Sähkön hinta muodostuu itse sähköstä sekä sähkönsiirtomaksusta. Sen lisäksi sähköstikin maksetaan veroa. Sähkönsiirtomaksulle on tehtävissä hyvin vähän. Tämä muotoutuu asuinpaikan mukaan ja on siksi ostettava sieltä, mikä milloinkin on kunkin alueen sähkön jakelija. 

Itse sähkön, voi puolestaan jokainen ostaa sieltä mistä haluaa. Tähän osaan sähköstä muodostuvaa kulua on siis mahdollisuus vaikuttaa ja tämä osuus on mahdollista kilpailuttaa.

Tuulisähkö ei ole halvin, mutta ekologisin

Ilmatar on täysin kotimainen tuulivoiman tuottaja, jolla on useita tuulipuistoja ympäri Suomen. Ilmattaren tuulisähköä on kuluttajan ollut mahdollisuus ostaa syksystä 2019. Se on siis varsin uusi ratkaisu sähkömarkkinoilla. 

Ilmattarella on Suomessa neljä toiminnassa olevaa tuulipuistoa ja lisäksi toiset neljä rakenteilla olevaa tuulipuistoa. Näistä tuulivoimaloista tuotetaan täysin puhdasta suomalaista sähköä. 

Ilmatar ilmoittaa kotisivuillaan tuulisähkönhinnaksi 5, 98 c/kWh toistaiseksi voimassa olevalla sähkösopimuksella.